Tänään on Suomen 90. itsenäisyyspäivä. Huikeaa. Lehdissä on kovasti kirjoitettu Suomen itsenäisyydestä, telkkarista on tullut juttuja sodassa olleista, unohtamatta tämän päivän Linnan vastaanottoa. Mitäköhän Jenni Dahlman-Räikkönen muuten laittaa päällensä? Tai Tanja Saarela (ent. Karpela)?  Tässä yhteydessä ei sovi jättää myöskään Marja Tiuran ja itse presidentti Halosen pukuvalintaa huomioimatta. Muodista kiinnostuneelle sinkulle on tiedossa jännittävä ilta… ;)

 

Samalla kun koko Suomi juhlii itsenäisyyttään, minä juhlin omaa itsenäisyyttäni. Olen ollut itsenäinen nainen jo pitkän aikaa, ja tänään vietän iltani kotona sohvalla katsoen Linnan juhlia, ja soittelen luottoystävilleni että ”ihan kamala puku, ei toi väri sovi tolle yhtään! Aivan järkky helma!” Saatanpa avata valkoviininkin illan kunniaksi (huomenna on kuitenkin työpäivä, punaviinistä saan päänsärkyä). Nyt voin hyvillä mielin sanoa, että olen mielelläni sinkku tämän päivän. Voin rauhassa nauraa rumille puvuille, kuivaharjoitella miten itse kättelisin presidenttiparia ja vetää pään täyteen viiniä jos siltä tuntuu. Jos puvut ovat tosi rumia, voin turvautua johonkin väkevämpään.

 

Itsenäisen sinkun elämä on helpompaa. Voin sopia itse omat menoni, jättää menemättä jos ei huvita, sulkeutua neljän seinän sisään katsomaan nyyhkyleffaa pyjama päällä ja skipata suihkun, syödä valmisruokaa, tuhlata järjettömän summan laukkuun (jos siis tilillä riittää katetta) eikä kukaan valita tai katso pahalla silmällä. Itsenäisen sinkun profiiliin kuuluu myös ehdottomasti itsenäisyyden kantaminen kunnialla. Jos ei ole miestä, sitä ei tarvitse piilotella tai kulkea silmät maahan tapitettuina. Itse olen huomannut, että mitä kurjempi fiilis itsellä on ja kaipaisi jotakuta pitämään kädestä kiinni, sitä huolellisemmin kannattaa laittautua vielä vähän siistimmän näköiseksi, astella ulos ja kulkea pää pystyssä. Kuulostaa kliseeltä, mutta kokemuksesta voin sanoa että se auttaa. Näin yhden vanhan koulukaverini kerran kaupungissa ja hän näytti hehkuvan. Kysäisin sitten ohimennen että hän taitaa olla rakastunut kun noin hehkuu. Hän vastasi siihen että ”ei, olen menossa juuri parin kaverin kanssa juhlistamaan sitä että olen ollut nyt sinkkuna vuoden.” Kotiin päästyäni mietin että kylläpä ihmiset voivat olla pinnallisia, kunnes tajusin että olin kateellinen hänen uskomattomasta asenteestaan.

 

Aivan loistavaa itsenäisyyspäivää kaikille itsenäisille naisille!

Näin pimeiden iltojen ja kynttilänvalon kulta-aikana kaipuu miehen kainaloon on järjetön. Niin järjetön, että pohdin vakavissani yhden illan juttuja paljon useammin kuin pari kuukautta sitten. Mitä saisin siitä (olettaen että mies olisi täydellisesti varusteltu käsityön ja kielitaidon mestari)?

 

1. Läheisyyttä. Jos ajatellaan näin fyysisellä tasolla, siitä saisi hyvinkin läheistä läheisyyttä. Mutta saisinko henkistä läheisyyttä ja turvaa?

2. Lämpöä. Hyvin todennäköistä, jos ajatellaan lakanoissa peuhaamista. Sitä paitsi lämmityskulut voivat pienentyä tällaisella säästämistavalla…

3. Tyydytystä. Ei kai tarvitse avata tuota sen enempää.

4. Unikaverin. Nyt ei siis mietitä tilannetta, jossa toinen katoaa kaikessa hiljaisuudessa yön pimeyteen.

5. Puheenaiheen kavereiden kanssa. Tässä tilanteessa kaverit eivät syyllistä/pidä puhuttelua/lopeta yhteydenpitoa/jotain muuta ikävää.

6. Uuden kokemuksen. Ikinä ei voi tietää mitä toiselta voi oppia. Ja eikö sitä sanota että kaikkea pitää kokeilla kerran..?

 Tässä on nyt vain muutama esimerkki. Mutta näiden lisäksi yöstä voi seurata kamala morkkis, pelko siitä muistettiinko ehkäisy, oliko mies ehkä jonkun tutun tuttu tai tuleva työkaveri (pahimmillaan nykyinen työkaveri jota ei ole tunnistanut kun on totaalisen pleksit), haluaako mies jotain enemmän, mitä muut ajattelevat jos saavat tietää, unohtamatta henkistä hyvinvointia… Kysymyksiä on miljoonia, ja monet niistä on puitu jo moneen otteeseen. Onko yhden yön suhde siis sen arvoista?  Kysymys on aina ajankohtainen, eikä siitä ole koskaan päästy yksimielisyyteen. Toiset hyväksyvät, toiset eivät edes kirveellä uhattuna. En itse tuomitse yhden yön juttuja enkä ole niiden himoharrastaja. Tästä päästään toiseen ikuisuuskysymykseen: miksi mies, jolla on paljon yhden illan juttuja, saa pelimiehen maineen, mutta samaa tekevä nainen saa huoran maineen?

 

Siinäpä kysymys pohdittavaksi, kommentoikaa ihmeessä jos keksitte hyvän vastauksen! :)

... laskin aivan itse eilen kun kävelin Stockmannin ohi ja katselin jouluisia ikkunoita ja valoja. Sinkulle joulu voi olla hyvinkin tuskaista aikaa. Joka puolella toitotetaan sitä mitä voi ostaa avio-/avomiehelle tai poikakaverille. Omaa mieltäni lämmitti kovasti viimeisimmän Cosmon juttu siitä, mitä voi ostaa itselleen joulupyhien alla - kunnes käänsin sivua. Eikös sieltä löytynytkin vinkkejä mitä ostat hänelle. Entä jos ei ole häntä?

Toisaalta on ihailtava niitä ihmisiä, jotka suunnittelevat mainokset joissa on ”lahjoja hänelle”. Jos elää parisuhteessa, sivulta etsii automaattisesti lahjoja, jotka sopisivat juuri omalle sielunkumppanille. Sinkku etsii sivulta lahjoja, jotka sopisivat omalle ihannemiehelle (tai jonkun tutun kullalle). Itse ainakin myönnän katselevani lahjaideoita, ja valitsen niistä siisteimmät. Ja markkinointitapa toimii; sinkku voi päteä kaverilleen, joka miettii päänsä puhki lahjaa miehelleen, että ”mä näin just yhen aivan ihanan neuleen yhessä lehessä, se sopis niin sun miehelle!” Ja tavara menee kaupaksi. Joten, sinkkuja käytetään törkeästi hyväksi siinä kun yritetään kaupata kaikenlaisia suihkeita ja neuloksia parisuhteessa eläville miehille. Ehkäpä jätän tämän joulun alla lahjaideat miehille lukematta.

 

Myönnettäköön että saatan olla hieman kyyninen, kun itselläni ei ole miestä jolle ostaa lahjoja. Tänään juttelin kaverin kanssa, joka seurustelee onnellisesti, kannattaisiko hänen ostaa poikakaverilleen joululahjaksi yöpuku vai bokserisetti. Olin ehdottomasti bokserisetin kannalla – näin aivan järjettömän seksikkäitä alusvaatteita miehille eräässä lehdessä. ;)

 

Hauskoja lahjanmiettimishetkiä!!

Päätin aloittaa nyt blogin pitämisen pitkällisen miettimisen jälkeen. Ei tässä kai mitään voi hävitä. Olen parikymppinen helsinkiläisnainen, joka on katsonut paljon Sinkkuelämää, lukenut Trendiä, Cosmopolitania ja muita "sivistyslehtiä", jotka voi nauttia kahvikupillisen ja karkkipussin kera vällyjen alla. Huumoria ei toki saa unohtaa, on hyvin tärkeää osata suhtautua lukemaansa huumorilla.Varsinkin siinä vaiheessa kun lehti (Cosmopolitan, maaliskuu 2007) valistaa kuinka voit nasevasti vastata ystäväsi huomautukseen kun miestä ei ole mailla eikä halmeilla :"Olet aivan liian kranttu!" Vastaus: "Hetkinen, eikö exäsi asunut vielä 29-vuotiaana kotona?" Öö, hauska idea, muttei kovinkaan toteuttamiskelpoinen.

Moni varmasti kuvittelee että plagioin nyt Sex and the Cityn Carrie Bradshawta, ja kirjoitan samoista asioista kuin mitä sarjassa on esitetty. Varmasti tulen kirjoittamaan samoista asioista, ja varmasti joku ajattelee ettei jaksa lukea tätä koska nämä aiheet on jo läpikoluttu. Mutta, miltei kaikki sinkkuuteen ja sinkkuihin liitetty on liittynyt myös kolmekymppisiin. Itse en ole kolmekymppinen. Olen vasta elämää aloitteleva nuori nainen, jolla on kaikki vielä edessäpäin. Se on luultavasti yksi syy miksi ihmiset lukisivat tätä. Vielä luultavammin se on sellainen syy, että monet saavat makeat naurut naiiviuteni vuoksi.

Joten, tämä oli pohjustus sille, mitä on luvassa. Jos jollain on aiheita joista haluaa lukea, jättäkää ihmeessä kommenttia. Siihen saakka, parisuhdetta odotellessa!!!